Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen

****

Tämä kirja tarttui matkaani kirjaston uutuushyllystä, lähinnä kansikuvan ja tapahtumapaikan takia. Kun on kerran viettänyt Afrikassa hieman pidemmän aikaa kuin tavallisen lomamatkan verran, on todella mielenkiintoista nähdä kuinka muut niistä oloista kirjoittavat. Sinänsä mielenkiintoista, että se oli uutuushyllyssä, sillä julkaisuvuosi on 2008.

Täytyy myöntää, että kirja yllätti minut todella positiivisesti. En ole aikaisemmin törmännyt suomalaiseen kirjailijaan, joka kykenee yhtä kieroutuneeseen kertomukseen. Pakko myöntää, että arvailin loppuratkaisua etukäteen oikeaan suuntaan tiettyjen tekstissä olleiden vihjeiden perusteella, mutta en kuitenkaan läheskään kokonaan.

Afrikkaan sijoittuvat kuvaukset ovat hyvin uskottavia, varsinkin rikkaiden ulkomaisten kotirouvien ajanviettotapoja on realistisesti kuvattu. Uskokaa huviksenne, noin se menee! Ainoa miinus uskottavuuden puolesta tulee siitä, että eläinpuiston vartijan palkalla ei ehkä eletä sellaista elämää, mutta se ei ole ongelma juonen kannalta.

Tämän kirjan perusteella tulen lukemaan muutakin kyseisen kirjailijan tuotoksia jatkossakin, varmasti. Ja hurahdan uudestaan myös muihin Itä-Afrikkaan sijoittuviin kirjoihin. Sitä se Afrikka teettää. :)

Neksu

Kuva Savon sanomien sivuilta.

Alessandro Baricco: Silkki 2/2

****
No niin, nyt tämä ihana kirja on luettu. Kaunis se on, ei voi mitään. Lopussa on kirje, jonka tyyli on shokeeraavan erilainen muusta kirjasta, mutta muuten tyyli on hämmentävän yhtenäinen läpi kirjan (Cityn siis luin ensin...).

Tämä on kirja, jonka lukee nopeasti, mutta ajattelee kauan. Ainakin nyt tuntuu siltä. Yleensä en lue kirjoja, joiden takakannessa lukee jotain rakkaustarinasta niin, että se ei ole vain tarinan sivujuoni. Nyt voitti uteliaisuuteni kirjailijan muun tuotannon suhteen, ja hyvä niin. Erikoinen, erilainen, tulkinnanvarainen kirja.

Neksu

Alessandro Baricco: Silkki (kesken)

Luen tätä kirjaa parhaillaan. Täytyy sanoa, että kirjailijaa on vaikea uskoa samaksi henkilöksi kuin Cityn kirjoittajaa. Tekstit poikkeavat huimasti, ne ovat oikeastaan toistensa vastakohtia. Cityssä pureudutaan jokaisen mahdollisen yksityiskohdan sisään ja rakennetaan tarinoita yhden esineen ympärille, kun taas Silkin kerrontatyyli jättää todella paljon varaa omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle.

Silkki on todella koukuttava. Sivujakin on vain 114, mutta tätä on todella vaikea laskea käsistään hetkeksikään. No, onnistuin, kun kirjoitan tätä, ja samaan syssyyn ajattelin mennä nukkumaan. Ei tarvitse keskeyttää kahdesti...

Kerrontatyyli siis on todella vähäeleinen, tässä pieni näyte: "Hän kuului sitä paitsi niihin ihmisiin, jotka mielellään seuraavat omaa elämäänsä, pitäen tarkoituksettomana pyrkimystä elää sitä."

Toinen näyte on jotakin, mitä meidän kaikkien opettajiksi opiskelevien kannattaa miettiä. Ja mihin ehkä pitäisi pyrkiä... "Se huvitti häntä paljon enemmän kuin rahan ansaitseminen kahmalokaupalla. Opettaminen."

Kerrontatyyli on myös ajoittain jollain tapaa jopa piiloironinen. Vaikutelma syntyy ehkä toistosta, jota kirjassa hyödynnetään - mielenkiintoisesti. Enempää en oikein voi kirjasta kertoa paljastamatta siitä kuitenkaan juuri mitään. Silkin omintakeinen kerrontatyyli on ehkä kaikkein kiehtovinta siinä, mielestäni kääntäminen on myös onnistunut hyvin. Ainakin olettaen, että alkuperäisessä on vähintään yhtä omintakeinen tyyli, minun italian taidoillani ei käännöstä paljon lähdetä arvioimaan... Mutta näin tuntumalta sanoisin kuitenkin, että propsit kääntäjälle.

-Neksu

Alessandro Baricco: City

*****
Tämä kirja on yksi niistä monista, jotka ovat tuossa kuvauksessa mainitulla listalla. Tämä on myös ainoa kirja, jonka olen lukenut vapaaehtoisesti monta kertaa. Täysin mielipuolinen, ja silti samalla uskomattoman vaikuttava. Tyylillä kikkailua - kyllä, mutta se tuntuu tässä kirjassa jotenkin suunnattoman luonnolliselta.

Kuinka monessa kirjassa ovat sulassa sovussa keskenään radioselostusmainen, länkkärimäinen, luentomainen (tällaisia luentoja tosin olisi todella mielenkiintoista päästä seuraamaan paikan päällä) ja normaali vuoropuhelumainen kerrontatyyli? Tosin normaalissa vuoropuhelussa useimmiten pysyy kärryillä kuka puhuu, mutta tässä tuo pieni epäselvyys vaan lisää kiinnostavuutta. Ja tuota... Normaalista vuoropuhelusta ei nyt ehkä ajatuskulullakaan mitattuna voida puhua, mutta tyylinä kyllä.

Kirja on kirjoitettu uskomattomalla intensiteetillä. Tai siis ainakin se tempaa mukaansa lukemaan uskomattomalla intensiteetillä, ja henkilöhahmot ovat melko hulvattomia.

Hups, menipä ylistyksen puolelle, mutta mitä muuta sitä voi olettaakaan, kun puhuu lempikirjastaan. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tästä kirjoituksesta saa hieman paremmin selvää, jos lukee kyseisen teoksen. Onnea sen setvimiseen... :)

-Neksu