Päivi Alasalmi: Vainola

****
Tämä kirja lisäsi addiktiotani kyseisen kirjailijan teoksia kohtaan, sillä loppu on jos mahdollista vieläkin kieroutuneempi kuin Valkoisessa naisessa. Tällä kertaa tapahtumat keskittyvät nykyaikaan Etelä-Suomessa, vaikka sivujuonteissa muistakin paikoista puhutaan.

Vainola on tarina Laurasta, joka nai hetken mielijohteesta vasta tapaamansa Lauri Vainolan ja muuttaa tämän kartanoon (tai linnaan) asumaan. Pian hän alkaa löytää kartanosta erilaisia outoja ja pelottavia asiota, eikä pysty juuri jatkamaan väitöskirjansa kirjoittamista. Miestään hän alkaa kammoksua jo ensimmäisten päivien jälkeen, mutta tahtoo pelata pelin loppuun kun on siihen kerran ryhtynyt.

Kirjassa parasta on se, että kaikki kerrotaan Lauran ajatusten kautta, eikä mistään muualta saa vihjeitä tapahtumista. Henkilöhahmot ovat pelottavan kieroja ja jälleen kerran loppuratkaisu yllätti ainakin itseni täydellisesti. Ehkä mielikuvitukseni ei olekaan niin kieroutunut kuin olen kuvitellut. :)

Ei heikkohermoisille.

Kuva Helsingin Sanomien sivuilta.

Helena Waris: Uniin piirretty polku

Jos pidät vaelluksesta, historiasta ja luonnonmystiikasta, pidät myös tästä kirjasta. Uniin piirretty polku on kertomus muinaissuomalaisista ja vanhoista mahdeista. Erityisesti se on tarina Ailesta, Troista ja Arnista, jotka etsivät oikeaa kotiaan, kukin omalla tavalllaan. Enempää tästä kirjasta on melkein mahdoton kertoa paljastamatta liikaa juonesta. Taikavoimia? Kyllä, mutta melko maltillisissa määrin. Fantasiaa tämä on, mutta ei harrypottermaisesti, vaan uskottavammin. Itse pystyin eläytymään kirjan tarinaan hyvin, mainituilla harrypottereilla se ei kohdallani onnistu...

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Tälle kirjalle on mahdoton antaa tähtiä. En vain osaa. Jos tähdet määritellään sillä, kuinka paljon kirja herättää tunteita ja ajatuksia, tämä kirja saisi minulta viisi tähteä. Sitä ei tarvitse hetkeäkään edes miettiä. Mutta ne tunteet, joita tämä kirja herättää, ne eivät ole positiivisia. Ne ovat jotain kauhun, säälin, epätoivon ja inhotuksen epämääräistä sekoitusta. Suosittelen tätä kirjaa ihmisille, jotka haluavat eroon vauvakuumeestaan. Raskaana ollessaan tätä ei ehkä kannata lukea...

Itse tarinasta sen verran, että kirja koostuu Kevinin äidin, Evan, Kevinin isälle kirjoittamista kirjeistä. Kaikki kirjeet on kirjoitettu sen jälkeen, kun Kevin on joutunut vankilaan toteuttamansa rikoksen takia, ja kattavat Kevinin koko elämäntarinan lapsen hankkimisen suunnittelusta viimeisiin tapaamisiin vankilassa. Seuraavassa kappaleessa hieman juonipaljastuksia, joten lopeta tähän, jos haluat lukea tämän kirjan ilman suurempia ennakkoaavistuksia.

Kevinin tekemä rikos on kouluammuskelu, ja se kerrotaan kirjassa hyvin aikaisin, jo ensimmäisen kirjeen lopussa. Kuitenkin yksityiskohdat kerrotaan vasta lopussa, samoin se, että rikokseen liittyy vielä muutakin. Kyseessä ei siis ole mikään aivan tavallinen kouluammuskelu, vaan kenties tarkimmin koskaan suunniteltu ja toteutettu tapaus. Kuvaus on sen verran elävää, että itseäni alkoi oikeasti oksettaa jossain vaiheessa. Se on hyvin epätavallista, luen tavallisesti kuvaukset kuinka raa'asta rikoksesta hyvänsä silmää räpäyttämättä. Tämä oli kuitenkin jotain sellaista, johon Stephen King ei ole kohdallani pystynyt: tunnesiteiden luominen henkilöhahmoihin. Kyseessä on myös niin kieroutunut psykologinen kertomus, että oma mielikuvitukseni ei riittänyt arvaamaan loppua.

Jepjep, nauttikaa jos pystytte. :)

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

*****

Tämä kirja kolahti. Kovaa. Sanoisin, että se on tarina elämän mielettömyydestä, mutta nautittavissa puitteissa. En kuitenkaan suosittele tätä kenellekään, joka inhoaa filosofiaa, tai joka ei tiedä siitä lukion peruskurssin vertaa. Silloin puolet tekstistä menee helposti yli. Yleensä vierastan liiallista sivistyssanojen käyttöä, mutta tässä se on tehty jotenkin... elegantin ironisesti.

Tykkäsin kovasti, ja lisäksi kirja herätti vastustamattoman halun juoda kuppi teetä ja syödä pala hyvää suklaata. Siis vain yksi pala, tämä täytyy hyödyntää! Tuntuu, kuin olisin oppinut tämän kautta elämään paremmin hetkessä, ja ottaa kaiken irti arjesta. Jotenkin kliseistä, tiedetään, mutta jotain tämä kirja minulle teki.

Siilin eleganssi kuuluu myös siihen harvinaiseen joukkoon, joka tulee joskus lähitulevaisuudessa kuulumaan kirjahyllyni vakiovarusteisiin. Luulen nimittäin, että kirja on parhaimmillaan pienissä erissä, luku kerrallaan palasteltuna, mutta en malttanut jättää sitä kesken kuin kerran. Kuuluu osastoon "lue luku ja ole hyvällä tuulella monta tuntia". Ja luvut eivät ole pitkiä... Pahan päivän varalle tämä siis on saatava, vaikka yleensä luen kirjan kerran ja se unohtuu. Suosin siis yleensä kirjastoa. :)

Haltioitunut
Neksunne

Olivier Rolin: Port Sudan

**

Kirjoitan tämän (kuten kaksi edellistäkin lukukokemusta) jälkikäteen. Tästä kirjasta on yllättävän vähän muistikuvia ottaen huomioon, että luin sen alle viikko sitten. Kirjassa Port Sudaniin asettunut entinen merenkulkija palaa nuoruutensa Pariisiin jäljittämään vanhan ystävänsä kohtaloa, ja vaelteluja säestävät filosofisehkot pohdintapätkät. Luin koko kirjan junassa Helsinki-Orivesi-välillä, joten se on hyvin nopealukuinen. Mutta kuten todettu, ei kovin mieleenjäävä.

Jean Echenoz: Pitkä juoksu

**
Tämän kirjan luin loppuun. Kirjoitin tuonne Vuoroaan odottamassa listalle näin:

Jean Echenoz: Pitkä juoksu
- Jokin takakannen kuvauksessa sai lainaamaan tämän, en oikein osaa tarkemmin määritellä, mikä.

Kirjan luettuani totesin, että eiköhän siinä joku idea ollut, en vaan oikein osaa tarkemmin määritellä mikä. Loppuun saakka kuitenkin luin, ja oli siinä mielenkiintoisia näkökulmia muutamaan asiaan, ainakin vanhan kilpaurheilijan näkökulmasta. :)

Sari Vuoristo: Matkatoveri

*
Ensimmäinen kirja moneen vuoteen, jota en lukenut loppuun. Pakotan aina itseni lukemaan vähintään 50 sivua, ja jos edelleenkään ei nappaa, niin kirja saa mennä. Tästä en saanut kiinni, kerronta vaan vaikutti kovin teennäiseltä. Kikkailulta ajassa ja paikassa hyppien. Usein tuo kikka jopa tehoaa minuun, mutta ei tällä kertaa.

Sesse Koivisto: Enkeli Savannilla

*****
Tämä oli sitten niitä unen varastavia kirjoja. Ei niin, että sen herättämät ajatukset valvottaisivat, mutta kun tuo oli pakko lukea loppuun yhdellä istumalla. Oli freesi olo töissä, kun tuli nukuttua huimat kolme tuntia... Jep, olen addikti. :)

Kohdaltani se oli menoa ensimmäisiltä sivuilta, sillä vietin alkuosan tapahtumapaikoilla vuosi sitten pari kuukautta. Pystyin täysin näkemään kuvaukset silmieni edessä, muistamaan alun ja kuvittelemaan loput. Kenia on hieno maa, ja tämä kirja välittää sen erittäin hyvin. Välillä julma, mutta sekin välittyy.

Tarina on loistava, vaikka lopussa meneekin vähän siirappiseksi. Seuraavissa lainakirjoissa on lisää saman tekijän teoksia. Siis olettaen, että kirjaston koko valikoima alkaa olla käytettävissä... Tai sitten hyvällä tuurilla noita voi olla useampikin siinä pienemmässä valikoimassa. Voi remontti, lopu jo! Tahtoo näitä lisää...

Matkakuumeinen Neksunne

Carita Forsgren: Auringon kehrä

****

Hieno kertomus pojasta nimeltä Amunhotep sekä tytöstä nimeltä Päivänkehrä, mutta tämäkään ei ollut mikään nopealukuinen kirja. Olen näitä aikasyöppöjä valinnut viime aikoina useammankin. :)

Joka tapauksessa kertomus sijoittuu noin pronssikaudelle, ja sijoittuu sekä Kemetiin (nykyinen Egypti) että matkalle muinaisesta Suomesta tuohon maahan halki muinaisen Euroopan.

Kerronta on sujuvaa, ja tykkäsin erityisesti maisemakuvauksista. Lisäksi henkilöhahmot olivat hyvin mielenkiintoisia, samoin paikasta hyvin riippuvaisten tapakulttuurien kuvaukset.

Neksunne

Ngugi wa Thiongo: Variksen velho

****

Tässäpä kirja, joka pitää otteessaan. Suomalaiseen korvaan eksoottisia nimiä on vaikea pitää muistissa, mutta kun niihin tottuu, on tarinaakin helpompi seurata. Ja sitä tarinaahan riittää, lähes 800 sivua. Voin lisäksi varoittaa, että teksti ei ole nopealukuista, mutta maksaa kyllä vaivan.

Satiirin käyttö kirjassa on uskomattoman loistavaa. Itse pidän mustasta huumorista sekä kaikenmaailman satiirista ja ironiasta, joten kirja oli oikein passeli valinta. Lisäksi Keniassa vietetyjen kuukausien jälkeen on jopa pelottavaa todeta, että tuo kaikki ei välttämättä olisi edes mahdotonta lähiseuduilla...

Teksti on aivan loistavaa ja juonenkäänteet uskomattomia. Tykkäsin siis. Tarina pyörii pääasiassa Kamitin ja Nyawiran ympärillä, he ovat alussa aivan tavallisia Abiririan kansalaisia. Pikkuhiljaa tarinaan sekoittuvat myös maan Valtiaan ja hänen hovinsa toilailut. Juonta ei pääse missään vaiheessa sanomaan tylsäksi.

Suosittelen luettavaksi jokaiselle, jota Afrikan kulttuuri kiinnostaa vähänkin. Mutta varatkaa ihmeessä aikaa tuohon lukuprojektiin!

Neksunne

Jaana Taponen: Väärä varustus

****

Täydellistä hömppälukemista kaltaiselleni ihmiselle, joka osaa peruserätaidot. Miksei niillekin, jotka niitä eivät osaa, mutta ainakin itse sain monesti kunnon naurut tämän aikana.

Kerrontatyylistä pidän, kaikki vie tarinaa eteenpäin. Erityisesti nautin dialogi-pätkistä, osa on aivan hillittömän hupaisia. Huomio! Itse siis rakastan sarkasmia ja ironiaa, mutta jos ne eivät sinuun uppoa, niin tätä ei ehkä kannata lukea.

Tarina kertoo Susannasta, joka päätyy yksin saarelle keskelle merta. Mukana ei ole juuri mitään hyödyllistä: uudet bikinit ja pari kassia kuivamuonaa. Monien sattumusten kautta koko hänen elämänsä menee uusiksi saarella, ja kerrontatapa tosiaan on hauska.

Eipä sen pidemmälti juonesta, ettei mene yllätysmomentit pilalle. :)

Neksu

Amin Maalouf: Samarkand

****
Kirja on miellyttävä lukukokemus, sillä kertomus etenee erittäin luontevasti. Kirja on silti melko hidaslukuinen, sillä siinä oli useita itselleni ennestään vieraita sanoja, joiden merkitys tarkentui pikkuhiljaa ilman sanakirjaakin.

Kertomus alkaa 1000-luvulta, ja päättyy lopulta 1900-luvun alkupuolelle. Alussa seurataan Oman Khaijamin elämäävaiheita, hän oli aikanaan merkittävä tiedemies ja runoilija, joka kuitenkin halusi pitää tuotantonsa hyvin pitkälti salassa. Loppuaika kirjassa seurataan hänen kirjoittamansa Samarkandin käsikirjoituksen vaiheita, siltä osin, kun ne ovat selvillä.

Tarinassa on mukana paljon poliittista juonittelua, muutama rakkaustarina ja erittäin paljon seikkailua. Se on mielenkiintoinen kurkistus Persiaan elämään sekä 1000-luvulla että 1800-luvun lopussa. Tykkäsin.

Neksu

Jon McGregor: Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää

*****
Sanataidetta parhaimmillaan! Tässä kirjassa on aivan uskomattoman hienoja tuokiokuvia, jotka saavat miettimään, kuinka paljon merkitystä jonkun yksittäisen, pienen yksityiskohdan mainitsemisella voi olla. Tätä ei pysty lukemaan nopeasti, kirja pakottaa koko ajan luomaan mielessään kuvia tapahtumista, ja siihen menee aina hetki.

Myös tarina oli mielestäni hieno, ja kerrottu... jännästi. Olen äärettömän tyytyväinen, etten antanut edellisen Booker-palkitun kirjailijan pettymyksen jättää myös tätä hyllyyn. Tämä pomppasi aivan suoraan suosikkikirjalistani kärkipaikalle!

Neksu

Klaus Elovaara: Kohtalona Berliini

Juoni: ****
Kielioppi: *

Kuten noista tähdistä voi päätellä, tämä kirja ei ollut mitään nautittavaa luettavaa. Syitä oli tasan yksi: suomi oli aivan järkyttävän huonoa! Pilkkuvirheet olivat aivan kammottavia - sellaisia, joita ei normaalisti tee edes ala-asteikäinen. Kirjan loppupuolella tajusin yhtäkkiä, että kirjoittaja on mahdollisesti asunut kauan Saksassa ja puhunut siellä vain saksaa, sillä pilkut olivat kyllä saksan kannalta suhteellisen loogisissa paikoissa. No, joka tapauksessa sillä tavoin pilkutettua tekstiä oli aivan kammottava lukea!

Muita kielioppivirheitä ei sitten juuri ollutkaan, mutta hupaisimmat niistä voisin kirjoittaa tähän:
En ole ennen tajunnutkaan, kuinka paljon merkitys voi muuttua, jos kirjoitttaa sanan yhteen tai erikseen: ajankohta vs. ajan kohta. :D
Puhdas ja hyvin mielenkiintoinen kirjoitusvirhe oli atiseitismi. Päädyin siihen, että sen on pakko tarkoittaa antisemitismiä, koska kyse oli natsien opeista.

Kirjan kunniaksi on todettava, että sen juoni oli todella hyvä, ja tarina kulki jouhevasti eteenpäin. Tosiaan siinä määrin, että pystyin lukemaan kirjan loppuun yllä mainituista puutteista huolimatta. Tarina liikkuu kahdessa ajassa ja paikassa; toisen maailmansodan tunnelmissa sekä 2000-luvun Berliinissä. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja todentuntuisia, joten pisteet kaikesta paitsi kieliopista.

Lopuksi totesin vielä, että kirja on ilmeisesti omakustanne, koska painopaikkana on Viro eikä kustantajaa ole mainittu. Kustannustoimittaja olisi voinut ehkä auttaa noiden pilkkujen kanssa, sillä muuten tämä kirja oli mielestäni sellainen, että ihme jos ei ole kustantamoille kelvannut!

Neksu

Kirjastoreissu

Olin aivan järkyttynyt, kun menin tänään Jyväskylän pääkirjastoon. Remontin takia suurin osa kirjoista on Pääsy kielletty -kylttien takana saavuttamattomissa, ja jouduin (kuten kaikki muutkin...) turvautumaan edellisten asiakkaiden palauttamiin sekä erikseen näytteille valittuihin teoksiin. Tästä syystä lainatuksi tuli useita kirjoja, joihin en ehkä muuten olisi tarttunut. Lähiaikoina selviää, kannattiko se.

Aavistuksen epäileväinen,
-Neksunne-

PS. Takaraivossa on tietty pelkotila: Koska se remontti valmistuu, kai pian? Joohan?

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

****
Minulla oli kirjaa lukiessani koko ajan outo tunne, että olen ehkä lukenut tämän aikaisemminkin. Kumma kyllä, en muistanut loppuratkaisusta yhtään mitään, joten en edelleenkään ole varma asiasta.

Joka tapauksessa tämä kirja kertoo Kiirunan uskonnollisten piirien sotkuista, ja on kaikkiaan hyvin kiinnostava. Alussa hieman liioittelulta tuntuneet Raamattu-sitaatit häiritsivät, mutta loppua kohti niihin joko turtui tai sitten ne alkoivat tuntua luonnolliselta osalta tarinaa. Jompikumpi.

Edellisen lukemani kirjan jälkeen juoni eteni mukavan loogisesti, eikä mitään "turhaa" kerrottu. Lopussa petyin hieman, koska tiettyjen keskushahmojen kohtaloa ei selvitetty tarkemmin, mutta kokonaisuudessaan varsin laadukasta jännäriviihdetta.

Neksunne

PS. Tämä oli taas mallia "Pakko lukea loppuun, oho kello on 12!".

Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo

***
Tämä kirja oli alussa todella sekava, tuntui etteivät eri henkilöitä koskevat kuvaukset liity mitenkään toisiinsa. Siksi tämä kuului aluksi siihen sarjaan, että se oli helppo jättää kesken. Sitten, erään tauon jälkeen, tarina alkoi kehittyä yhtenäiseksi. Siitä lähtien lukeminen oli mielekästä ja tarina tapahtumarikas.

Sanotaan nyt, että suomalaiseksi sairaalamaailmaan sijoittuvaksi jännäriksi ihan ok, mutta ei vedä vertoja Tess Gerritsenille ja Robin Cookille, esimerkiksi.

Neksu

PS. Ilmeisesti tätä kirjaa ei saa kuin kirjastoista, koska kansikuvaa ei löytynyt netistä ollenkaan. Outoa sinänsä.

Torey Hayden: Aavetyttö

*****

Aloitin tämän kirjan lukemisen heti Nukkelapsen perään, kun kello oli vasta kolme iltapäivällä. No, seuraavana aamuna oli herätys neljältä, ja vaikka järki sanoi mitä, en pystynyt jättämään tätä kirjaa kesken. En pidemmäksi aikaa kuin satunnaisen kellon vilkaisun ajaksi. Siinähän meni sitten joutuisasti yhdeksän (9) tuntia, hupsista! Ei näin...

No, jokin tässä kirjassa kiehtoi paljon enemmän kuin Nukkelapsessa. Juoni oli yhtäläisempi, mutta täytyy sanoa, että olin lopussa pettynyt. Siinä selvisi niin paljon vähemmän kuin olisin halunnut. Mutta kun kirja perustuu tositapahtumiin, niin ei siihen mitään arvailuihin perustuvia "juu, näin oli" -kehitelmiä voi loppuun laittaa, tietenkään.

Joka tapauksessa kirjassa kerrotaan ala-asteikäisestä Jadie-tytöstä, jolla on melko sairaita puheita sen ikäiseksi. No, kannattaa lukea itse. Ja kannattaa myös katsoa, että on aikaa siihen lukemiseen. Oikeasti. :)

Syystä väsynyt Neksunne

Kuva www.suomalainen.com

Torey Hayden: Nukkelapsi

***

Luin jo aikaisemmin Haydenin kirjan, ja kerrontatyyli on täsmälleen sama. Itse asiassa ostin tämän kirjan sekä Aavetyttö-teoksen Suomalaisen pokkarialesta, kun totesin, ettei tuo Coetzeen kirja riitä enää paluumatkalle.

Samantyylinen kerrontatyyli alkoi hieman jo tympiä minua tämän kirjan aikana, mutta lasten kehitystä oli pakko seurata aina vain eteenpäin. Pystyin kuitenkin vaivatta jättämään kirjan kesken esimerkiksi nukkumaanmenoaikaan, eli kauhean koukuttavaksi kirja ei päässyt.

Vaikka kirjan keskeisin hahmo on 7-vuotias Venus, on kirjassa myös neljä ala-asteikäistä poikaa, joiden kehitystä seurataan lähes yhtä paljon. Ehkä tästä syystä kirja hyppii sen verran, että tuo mainitseminen keskeyttäminen onnistui oikein mukavasti, kun luku vaihtui.

Häiriintyneiden lasten tarinoihin hurahtanut
Neksunne

Kuva www.suomalainen.com

J.M. Coetzee: Häpeäpaalu

**

Jokin tässä arvostelumenestyksessä ei iskenyt. Tai siis ei oikein mikään. Valitsin tämän luettavaksi lähinnä sen takia, että tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikkaan, ja minulla on koko mantereeseen tietynlainen pakkomielle. Kuitenkaan tässä kirjassa ei kuvattu kulttuurien kohtaamista kuin yhdestä näkökulmasta. Sama näkökulma toistui tosin, oli teema ja tapahtuma mikä hyvänsä.

En löytänyt tästä kirjasta hahmoa, johon olisin voinut samaistua. Todennäköisesti sillä on suuri vaikutus siihen, etten nauttinut kirjasta juurikaan.

Olen lukenut erilaisia kirjoja sen verran, että tiedän kulttuurihistoriasta sentään jotain, mutta osa siihen viittaavista viisauksista meni ohi ja lujaa. Samoin monipuolisesta kielitaidosta on hyötyä, sillä kirjassa on monenkielisiä sitaatteja (latina, saksa...), joita ei ole käännetty lainkaan.

Juoni... No joo, alussa se on selkeä, lopussa se mielestäni haipuu ja erottuu yhä heikommin. Semmoisia.

Pystyin joka tapauksessa lukemaan tämän kirjan loppuun, siitä toinen tähti. Yksihän on huonoin mahdollinen... :)

Neksu

Kuva www.hs.fi

Torey Hayden: Hiljaisuuden lapset

****

Tämä kirja ilmeisesti perustuu tositapahtumiin. Täysin suoraan sitä ei ainakaan lukemassani painoksessa sanota, mutta jostain syystä oletan niin. Kirjassa käsitellään kahden lasten psykiatrisen osaston potilaan ja yhden geriatrian osaston potilaan tarinoita heitä hoitavan psykologin eli Haydenin kautta.

Yksi tarinoista kertoo 9-vuotiaasta Cassandrasta, joka on siepattu yli kahdeksi vuodeksi kotoaan neljä vuotiaana. Häntä koskevat osat olivat omasta mielestäni kaikkein kiinnostavimpia, sillä etukäteen ei tekstin perusteella ainakaan pystynyt päättelemään mikä olisi hänelle avuksi.

4-vuotias Drake oli toinen lapsuuden valikoivasta puhumattomuudesta hoidettu potilas, ja hänen tilanteensa arvasin aika aikaisessa vaiheessa oikein. Tosin loppu oli hänenkin kohdallaan yllätys. Lisäksi kirjassa kerrottiin Gerdasta, joka oli vanhus, joka kärsi halvauksen jälkeisestä masennuksesta.

Kaikkia tarinoita yhdistää jollain tavoin kieroutunut suhde vähintään yhteen sukulaiseen, ja noiden suhteiden paljastuminen on myös tärkeä osa kirjaa. Olenkohan jotenkin sairaalloisen kiinnostunut ihmisten sosiaalisista suhteista, tai ainakin niiden vääristymistä..? :)

-Neksu-

Kuva www.bookplus.fi.

PS. Kirja oli minulla matkalukemisena välillä Jyväskylä-Espoo, ja sama takaisin. Oli juuri sopivan mittainen tuolle matkalle. :)

Yasmin Khadra: Attentaatti

****

Kirja on vahva tarina suuresta järkytyksestä, elämän luhistumisesta ja siitä toipumisesta. Ymmärtämisen halusta, etsimistä kysymykseen miksi.

Lisäksi kirja kertoo mielestäni uskottavasti ikuiselta tuntuvasta Israelin ja Palestiinan välisestä kriisistä ja sen järjettömyydestä. Näkökulmia puolin ja toisin.

Luonnehtisin tarinaa jopa kauniiksi, vaikka se on nopeatempoinen kertomus henkisestä luhistumisesta. Se on myös tarina selviytymisestä. Kirja päättyy toisin kuin oletin, mutta sen loppu kuvaa tuon alueen väkivaltaisuuksien järjettömyyttä erittäin hyvin.

Jos psykologia kiinnostaa vähänkään, tästä kirjasta saa paljon irti.

Neksu

Kuva Savon Sanomien sivuilta.

Alessandro Baricco: Verta vuodattamatta

****

Luin kirjan eilen illalla, vähän alle tunnissa. Sen huomasi tänään, kun olisi pitänyt mennä nukkumaan jo ennen koko kirjan aloittamista...

No, asiaan. Kirjan kerronta on hyvin soljuvaa, mutta - taas kerran - kerrontatyyli eroaa täysin kahdesta muusta teoksesta, jotka olen samalta kirjailijalta lukenut. Ikinä ei ilmeisesti voi tietää, mitä saa kun kirjan aukaisee. Pidän siitä.

Tämän kirjan kirjoitustyyli oli noista kolmesta lähimpänä "tavallista". Se ei kuitenkaan tehnyt lukemisesta tylsää, vaan tarina oli mielenkiintoinen. Jonkun maan sisällissodasta ja sen jälkeisestä ajasta, sekä vastapuolien kohtaamisesta uudelleen ilmeisesti noin 50 vuoden kuluttua. Sivujakaan ei ole liikaa, 82, joten kyllästymään ei varmasti ehdi.

Ja lopussa esitetty ajatus on... ajatuksia herättävä. Elääkö vain sitä varten, että saa kohdata pelastajansa uudelleen?

Neksu

Kuva WSOY:n sivuilta.

Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen

****

Tämä kirja tarttui matkaani kirjaston uutuushyllystä, lähinnä kansikuvan ja tapahtumapaikan takia. Kun on kerran viettänyt Afrikassa hieman pidemmän aikaa kuin tavallisen lomamatkan verran, on todella mielenkiintoista nähdä kuinka muut niistä oloista kirjoittavat. Sinänsä mielenkiintoista, että se oli uutuushyllyssä, sillä julkaisuvuosi on 2008.

Täytyy myöntää, että kirja yllätti minut todella positiivisesti. En ole aikaisemmin törmännyt suomalaiseen kirjailijaan, joka kykenee yhtä kieroutuneeseen kertomukseen. Pakko myöntää, että arvailin loppuratkaisua etukäteen oikeaan suuntaan tiettyjen tekstissä olleiden vihjeiden perusteella, mutta en kuitenkaan läheskään kokonaan.

Afrikkaan sijoittuvat kuvaukset ovat hyvin uskottavia, varsinkin rikkaiden ulkomaisten kotirouvien ajanviettotapoja on realistisesti kuvattu. Uskokaa huviksenne, noin se menee! Ainoa miinus uskottavuuden puolesta tulee siitä, että eläinpuiston vartijan palkalla ei ehkä eletä sellaista elämää, mutta se ei ole ongelma juonen kannalta.

Tämän kirjan perusteella tulen lukemaan muutakin kyseisen kirjailijan tuotoksia jatkossakin, varmasti. Ja hurahdan uudestaan myös muihin Itä-Afrikkaan sijoittuviin kirjoihin. Sitä se Afrikka teettää. :)

Neksu

Kuva Savon sanomien sivuilta.

Alessandro Baricco: Silkki 2/2

****
No niin, nyt tämä ihana kirja on luettu. Kaunis se on, ei voi mitään. Lopussa on kirje, jonka tyyli on shokeeraavan erilainen muusta kirjasta, mutta muuten tyyli on hämmentävän yhtenäinen läpi kirjan (Cityn siis luin ensin...).

Tämä on kirja, jonka lukee nopeasti, mutta ajattelee kauan. Ainakin nyt tuntuu siltä. Yleensä en lue kirjoja, joiden takakannessa lukee jotain rakkaustarinasta niin, että se ei ole vain tarinan sivujuoni. Nyt voitti uteliaisuuteni kirjailijan muun tuotannon suhteen, ja hyvä niin. Erikoinen, erilainen, tulkinnanvarainen kirja.

Neksu

Alessandro Baricco: Silkki (kesken)

Luen tätä kirjaa parhaillaan. Täytyy sanoa, että kirjailijaa on vaikea uskoa samaksi henkilöksi kuin Cityn kirjoittajaa. Tekstit poikkeavat huimasti, ne ovat oikeastaan toistensa vastakohtia. Cityssä pureudutaan jokaisen mahdollisen yksityiskohdan sisään ja rakennetaan tarinoita yhden esineen ympärille, kun taas Silkin kerrontatyyli jättää todella paljon varaa omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle.

Silkki on todella koukuttava. Sivujakin on vain 114, mutta tätä on todella vaikea laskea käsistään hetkeksikään. No, onnistuin, kun kirjoitan tätä, ja samaan syssyyn ajattelin mennä nukkumaan. Ei tarvitse keskeyttää kahdesti...

Kerrontatyyli siis on todella vähäeleinen, tässä pieni näyte: "Hän kuului sitä paitsi niihin ihmisiin, jotka mielellään seuraavat omaa elämäänsä, pitäen tarkoituksettomana pyrkimystä elää sitä."

Toinen näyte on jotakin, mitä meidän kaikkien opettajiksi opiskelevien kannattaa miettiä. Ja mihin ehkä pitäisi pyrkiä... "Se huvitti häntä paljon enemmän kuin rahan ansaitseminen kahmalokaupalla. Opettaminen."

Kerrontatyyli on myös ajoittain jollain tapaa jopa piiloironinen. Vaikutelma syntyy ehkä toistosta, jota kirjassa hyödynnetään - mielenkiintoisesti. Enempää en oikein voi kirjasta kertoa paljastamatta siitä kuitenkaan juuri mitään. Silkin omintakeinen kerrontatyyli on ehkä kaikkein kiehtovinta siinä, mielestäni kääntäminen on myös onnistunut hyvin. Ainakin olettaen, että alkuperäisessä on vähintään yhtä omintakeinen tyyli, minun italian taidoillani ei käännöstä paljon lähdetä arvioimaan... Mutta näin tuntumalta sanoisin kuitenkin, että propsit kääntäjälle.

-Neksu

Alessandro Baricco: City

*****
Tämä kirja on yksi niistä monista, jotka ovat tuossa kuvauksessa mainitulla listalla. Tämä on myös ainoa kirja, jonka olen lukenut vapaaehtoisesti monta kertaa. Täysin mielipuolinen, ja silti samalla uskomattoman vaikuttava. Tyylillä kikkailua - kyllä, mutta se tuntuu tässä kirjassa jotenkin suunnattoman luonnolliselta.

Kuinka monessa kirjassa ovat sulassa sovussa keskenään radioselostusmainen, länkkärimäinen, luentomainen (tällaisia luentoja tosin olisi todella mielenkiintoista päästä seuraamaan paikan päällä) ja normaali vuoropuhelumainen kerrontatyyli? Tosin normaalissa vuoropuhelussa useimmiten pysyy kärryillä kuka puhuu, mutta tässä tuo pieni epäselvyys vaan lisää kiinnostavuutta. Ja tuota... Normaalista vuoropuhelusta ei nyt ehkä ajatuskulullakaan mitattuna voida puhua, mutta tyylinä kyllä.

Kirja on kirjoitettu uskomattomalla intensiteetillä. Tai siis ainakin se tempaa mukaansa lukemaan uskomattomalla intensiteetillä, ja henkilöhahmot ovat melko hulvattomia.

Hups, menipä ylistyksen puolelle, mutta mitä muuta sitä voi olettaakaan, kun puhuu lempikirjastaan. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tästä kirjoituksesta saa hieman paremmin selvää, jos lukee kyseisen teoksen. Onnea sen setvimiseen... :)

-Neksu