Klaus Elovaara: Kohtalona Berliini

Juoni: ****
Kielioppi: *

Kuten noista tähdistä voi päätellä, tämä kirja ei ollut mitään nautittavaa luettavaa. Syitä oli tasan yksi: suomi oli aivan järkyttävän huonoa! Pilkkuvirheet olivat aivan kammottavia - sellaisia, joita ei normaalisti tee edes ala-asteikäinen. Kirjan loppupuolella tajusin yhtäkkiä, että kirjoittaja on mahdollisesti asunut kauan Saksassa ja puhunut siellä vain saksaa, sillä pilkut olivat kyllä saksan kannalta suhteellisen loogisissa paikoissa. No, joka tapauksessa sillä tavoin pilkutettua tekstiä oli aivan kammottava lukea!

Muita kielioppivirheitä ei sitten juuri ollutkaan, mutta hupaisimmat niistä voisin kirjoittaa tähän:
En ole ennen tajunnutkaan, kuinka paljon merkitys voi muuttua, jos kirjoitttaa sanan yhteen tai erikseen: ajankohta vs. ajan kohta. :D
Puhdas ja hyvin mielenkiintoinen kirjoitusvirhe oli atiseitismi. Päädyin siihen, että sen on pakko tarkoittaa antisemitismiä, koska kyse oli natsien opeista.

Kirjan kunniaksi on todettava, että sen juoni oli todella hyvä, ja tarina kulki jouhevasti eteenpäin. Tosiaan siinä määrin, että pystyin lukemaan kirjan loppuun yllä mainituista puutteista huolimatta. Tarina liikkuu kahdessa ajassa ja paikassa; toisen maailmansodan tunnelmissa sekä 2000-luvun Berliinissä. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja todentuntuisia, joten pisteet kaikesta paitsi kieliopista.

Lopuksi totesin vielä, että kirja on ilmeisesti omakustanne, koska painopaikkana on Viro eikä kustantajaa ole mainittu. Kustannustoimittaja olisi voinut ehkä auttaa noiden pilkkujen kanssa, sillä muuten tämä kirja oli mielestäni sellainen, että ihme jos ei ole kustantamoille kelvannut!

Neksu

Kirjastoreissu

Olin aivan järkyttynyt, kun menin tänään Jyväskylän pääkirjastoon. Remontin takia suurin osa kirjoista on Pääsy kielletty -kylttien takana saavuttamattomissa, ja jouduin (kuten kaikki muutkin...) turvautumaan edellisten asiakkaiden palauttamiin sekä erikseen näytteille valittuihin teoksiin. Tästä syystä lainatuksi tuli useita kirjoja, joihin en ehkä muuten olisi tarttunut. Lähiaikoina selviää, kannattiko se.

Aavistuksen epäileväinen,
-Neksunne-

PS. Takaraivossa on tietty pelkotila: Koska se remontti valmistuu, kai pian? Joohan?

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

****
Minulla oli kirjaa lukiessani koko ajan outo tunne, että olen ehkä lukenut tämän aikaisemminkin. Kumma kyllä, en muistanut loppuratkaisusta yhtään mitään, joten en edelleenkään ole varma asiasta.

Joka tapauksessa tämä kirja kertoo Kiirunan uskonnollisten piirien sotkuista, ja on kaikkiaan hyvin kiinnostava. Alussa hieman liioittelulta tuntuneet Raamattu-sitaatit häiritsivät, mutta loppua kohti niihin joko turtui tai sitten ne alkoivat tuntua luonnolliselta osalta tarinaa. Jompikumpi.

Edellisen lukemani kirjan jälkeen juoni eteni mukavan loogisesti, eikä mitään "turhaa" kerrottu. Lopussa petyin hieman, koska tiettyjen keskushahmojen kohtaloa ei selvitetty tarkemmin, mutta kokonaisuudessaan varsin laadukasta jännäriviihdetta.

Neksunne

PS. Tämä oli taas mallia "Pakko lukea loppuun, oho kello on 12!".

Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo

***
Tämä kirja oli alussa todella sekava, tuntui etteivät eri henkilöitä koskevat kuvaukset liity mitenkään toisiinsa. Siksi tämä kuului aluksi siihen sarjaan, että se oli helppo jättää kesken. Sitten, erään tauon jälkeen, tarina alkoi kehittyä yhtenäiseksi. Siitä lähtien lukeminen oli mielekästä ja tarina tapahtumarikas.

Sanotaan nyt, että suomalaiseksi sairaalamaailmaan sijoittuvaksi jännäriksi ihan ok, mutta ei vedä vertoja Tess Gerritsenille ja Robin Cookille, esimerkiksi.

Neksu

PS. Ilmeisesti tätä kirjaa ei saa kuin kirjastoista, koska kansikuvaa ei löytynyt netistä ollenkaan. Outoa sinänsä.

Torey Hayden: Aavetyttö

*****

Aloitin tämän kirjan lukemisen heti Nukkelapsen perään, kun kello oli vasta kolme iltapäivällä. No, seuraavana aamuna oli herätys neljältä, ja vaikka järki sanoi mitä, en pystynyt jättämään tätä kirjaa kesken. En pidemmäksi aikaa kuin satunnaisen kellon vilkaisun ajaksi. Siinähän meni sitten joutuisasti yhdeksän (9) tuntia, hupsista! Ei näin...

No, jokin tässä kirjassa kiehtoi paljon enemmän kuin Nukkelapsessa. Juoni oli yhtäläisempi, mutta täytyy sanoa, että olin lopussa pettynyt. Siinä selvisi niin paljon vähemmän kuin olisin halunnut. Mutta kun kirja perustuu tositapahtumiin, niin ei siihen mitään arvailuihin perustuvia "juu, näin oli" -kehitelmiä voi loppuun laittaa, tietenkään.

Joka tapauksessa kirjassa kerrotaan ala-asteikäisestä Jadie-tytöstä, jolla on melko sairaita puheita sen ikäiseksi. No, kannattaa lukea itse. Ja kannattaa myös katsoa, että on aikaa siihen lukemiseen. Oikeasti. :)

Syystä väsynyt Neksunne

Kuva www.suomalainen.com

Torey Hayden: Nukkelapsi

***

Luin jo aikaisemmin Haydenin kirjan, ja kerrontatyyli on täsmälleen sama. Itse asiassa ostin tämän kirjan sekä Aavetyttö-teoksen Suomalaisen pokkarialesta, kun totesin, ettei tuo Coetzeen kirja riitä enää paluumatkalle.

Samantyylinen kerrontatyyli alkoi hieman jo tympiä minua tämän kirjan aikana, mutta lasten kehitystä oli pakko seurata aina vain eteenpäin. Pystyin kuitenkin vaivatta jättämään kirjan kesken esimerkiksi nukkumaanmenoaikaan, eli kauhean koukuttavaksi kirja ei päässyt.

Vaikka kirjan keskeisin hahmo on 7-vuotias Venus, on kirjassa myös neljä ala-asteikäistä poikaa, joiden kehitystä seurataan lähes yhtä paljon. Ehkä tästä syystä kirja hyppii sen verran, että tuo mainitseminen keskeyttäminen onnistui oikein mukavasti, kun luku vaihtui.

Häiriintyneiden lasten tarinoihin hurahtanut
Neksunne

Kuva www.suomalainen.com

J.M. Coetzee: Häpeäpaalu

**

Jokin tässä arvostelumenestyksessä ei iskenyt. Tai siis ei oikein mikään. Valitsin tämän luettavaksi lähinnä sen takia, että tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikkaan, ja minulla on koko mantereeseen tietynlainen pakkomielle. Kuitenkaan tässä kirjassa ei kuvattu kulttuurien kohtaamista kuin yhdestä näkökulmasta. Sama näkökulma toistui tosin, oli teema ja tapahtuma mikä hyvänsä.

En löytänyt tästä kirjasta hahmoa, johon olisin voinut samaistua. Todennäköisesti sillä on suuri vaikutus siihen, etten nauttinut kirjasta juurikaan.

Olen lukenut erilaisia kirjoja sen verran, että tiedän kulttuurihistoriasta sentään jotain, mutta osa siihen viittaavista viisauksista meni ohi ja lujaa. Samoin monipuolisesta kielitaidosta on hyötyä, sillä kirjassa on monenkielisiä sitaatteja (latina, saksa...), joita ei ole käännetty lainkaan.

Juoni... No joo, alussa se on selkeä, lopussa se mielestäni haipuu ja erottuu yhä heikommin. Semmoisia.

Pystyin joka tapauksessa lukemaan tämän kirjan loppuun, siitä toinen tähti. Yksihän on huonoin mahdollinen... :)

Neksu

Kuva www.hs.fi

Torey Hayden: Hiljaisuuden lapset

****

Tämä kirja ilmeisesti perustuu tositapahtumiin. Täysin suoraan sitä ei ainakaan lukemassani painoksessa sanota, mutta jostain syystä oletan niin. Kirjassa käsitellään kahden lasten psykiatrisen osaston potilaan ja yhden geriatrian osaston potilaan tarinoita heitä hoitavan psykologin eli Haydenin kautta.

Yksi tarinoista kertoo 9-vuotiaasta Cassandrasta, joka on siepattu yli kahdeksi vuodeksi kotoaan neljä vuotiaana. Häntä koskevat osat olivat omasta mielestäni kaikkein kiinnostavimpia, sillä etukäteen ei tekstin perusteella ainakaan pystynyt päättelemään mikä olisi hänelle avuksi.

4-vuotias Drake oli toinen lapsuuden valikoivasta puhumattomuudesta hoidettu potilas, ja hänen tilanteensa arvasin aika aikaisessa vaiheessa oikein. Tosin loppu oli hänenkin kohdallaan yllätys. Lisäksi kirjassa kerrottiin Gerdasta, joka oli vanhus, joka kärsi halvauksen jälkeisestä masennuksesta.

Kaikkia tarinoita yhdistää jollain tavoin kieroutunut suhde vähintään yhteen sukulaiseen, ja noiden suhteiden paljastuminen on myös tärkeä osa kirjaa. Olenkohan jotenkin sairaalloisen kiinnostunut ihmisten sosiaalisista suhteista, tai ainakin niiden vääristymistä..? :)

-Neksu-

Kuva www.bookplus.fi.

PS. Kirja oli minulla matkalukemisena välillä Jyväskylä-Espoo, ja sama takaisin. Oli juuri sopivan mittainen tuolle matkalle. :)

Yasmin Khadra: Attentaatti

****

Kirja on vahva tarina suuresta järkytyksestä, elämän luhistumisesta ja siitä toipumisesta. Ymmärtämisen halusta, etsimistä kysymykseen miksi.

Lisäksi kirja kertoo mielestäni uskottavasti ikuiselta tuntuvasta Israelin ja Palestiinan välisestä kriisistä ja sen järjettömyydestä. Näkökulmia puolin ja toisin.

Luonnehtisin tarinaa jopa kauniiksi, vaikka se on nopeatempoinen kertomus henkisestä luhistumisesta. Se on myös tarina selviytymisestä. Kirja päättyy toisin kuin oletin, mutta sen loppu kuvaa tuon alueen väkivaltaisuuksien järjettömyyttä erittäin hyvin.

Jos psykologia kiinnostaa vähänkään, tästä kirjasta saa paljon irti.

Neksu

Kuva Savon Sanomien sivuilta.

Alessandro Baricco: Verta vuodattamatta

****

Luin kirjan eilen illalla, vähän alle tunnissa. Sen huomasi tänään, kun olisi pitänyt mennä nukkumaan jo ennen koko kirjan aloittamista...

No, asiaan. Kirjan kerronta on hyvin soljuvaa, mutta - taas kerran - kerrontatyyli eroaa täysin kahdesta muusta teoksesta, jotka olen samalta kirjailijalta lukenut. Ikinä ei ilmeisesti voi tietää, mitä saa kun kirjan aukaisee. Pidän siitä.

Tämän kirjan kirjoitustyyli oli noista kolmesta lähimpänä "tavallista". Se ei kuitenkaan tehnyt lukemisesta tylsää, vaan tarina oli mielenkiintoinen. Jonkun maan sisällissodasta ja sen jälkeisestä ajasta, sekä vastapuolien kohtaamisesta uudelleen ilmeisesti noin 50 vuoden kuluttua. Sivujakaan ei ole liikaa, 82, joten kyllästymään ei varmasti ehdi.

Ja lopussa esitetty ajatus on... ajatuksia herättävä. Elääkö vain sitä varten, että saa kohdata pelastajansa uudelleen?

Neksu

Kuva WSOY:n sivuilta.